13.4.2018| Kirjoittaja: Sane Keskiaho

Vierailin tammikuussa Lontoon Bett-messuilla. Se on Euroopan suurin oppimisen teknologian messu- ja seminaaritapahtuma. Tänä vuonna messujen teemana oli tulevaisuuden oppiminen ja se näkyi siellä vahvasti – sekä luennoissa että näytteilleasettajissa. Robotiikka, virtuaalitodellisuus (VR), lisättytodellisuus (AR), sekoitettu todellisuus (MR) sisällöt sekä älykkäät ympäristöt ja tekoäly olivat erittäin vahvasti esillä sekä seminaareissa että ständeillä enemmän kuin aikasempina vuosina yhteensä. Yksi syy tähän on varmasti teknologian kehittyminen. Lasien toimivuus ja käytettävyys sekä kuvan laatu paranevat hurjaa vauhtia.

Mutta ei se tekniikka vaan sisältö. Ja tästä puhuttiinkin ständeillä paljon. Eräs laitevalmistaja kertoi, miten opettajat jakavat VR-sisältöjä ja ideoita facebook-ryhmissä. Moni näyteilleasettaja oli erikoistunut sisällöissä tiettyyn oppiaineeseen. Eräs sisällöntuottaja tuotti AR- ja VR-materiaalia vain biologiaan ja kemiaan liittyvää sisältöä. Laseilla pystyi katsomaan ja kääntelemään muun muassa ihmisen sydäntä. AR-tekniikalla elimestä oli mahdollista saada enemmän tietoa. Moneen sisältöön oli liitetty myös kertojaääni, joka teki katselukokemuksesta vielä vaikuttavamman.  
 
Muistatko miltä, tuntui katsoa Tappajahai -elokuvaa, jossa hai vaanii syvyyksissä? No, minä koin VR-laseilla tämän saman pelon. Nyt vaan satakertaisesti elokuvaan verrattuna.  Katsoin 360°-kameralla kuvattua videota haikaloista. Se oli opetusvideo, mutta minulle kokemus, missä haikaloja uiskenteli ylhäällä, vieressä, alhaalla. Jokapuolella, oli liian aito ja pelottava. Jouduin lopettamaan videon katselun pariin minuuttiin.

Uutta messuilla oli myös se, että pari vuotta sitten moni näytteilleasettaja myi oppilaitoksille erilaisia ratkaisuja, missä koulu voi säilyttää opiskelijoille tarkoitettua tabletteja. Nyt oppilaitoksille myytiin VR-laseja laukuittain. Näin koko luokka pääsee kerralla tutustumaan vaikka roomaan. Nämä kouluille suunntatu VR-lasit toimivat ilman erillisiä ohjaimia.

Messuilla kuvattiin vuoden 2030 opiskelijaa kuvattiin termillä phigital, jolle fyysinen ja digitaalinen ympäristö eivät enää ole erillisiä toisistaan. Nämä nuoret odottavat oppimiselta personointia ei automatisointia. He ovat haastavat perinteisen koulutuksen ja etenkin tavan oppia ja opettaa.  Tulevaisuudessa myös fyysisen läsnäolon merkitys tulee vähenemään erilaisten digitaalisten kokemusten myötä. Tähän maailmaan meidän kannattaa valmistautua jo tänään.