Piklaksen ja Revulonin yhteinen taival alkoi nelisen vuotta sitten kotisivujen uudistamisella. Vuosien saatossa yhteistyö on laajentunut ja kumppanuus syventynyt.

– On tärkeää, että olemme löytäneet yhteistyökumppanin, jonka kanssa asiat hoituvat ja johon voin luottaa. Revulonin toimitusjohtaja Jukka Saariosta on tullut osa kehitysorganisaatiotamme. Hän on neuvonut pitkin matkaa, mitä meidän kannattaa tehdä ja mitä ei.

Hakukoneoptimoitujen nettisivujen lisäksi Revulon on vienyt yrityksen markkinoinnin ja asiakashallinnan digitaaliseen maailmaan.

Mitattuja euroja

Ennen digitaaliseen maailmaan astumista Piklas panosti euroja printtiin monen muun yrityksen tavoin. Nyt printti on taaksejäänyttä elämää.

– Digitaalisessa maailmaassa jokainen mainontaan sijoitettu euro on mitattavissa ja siitä saadaan samalla kerättyä arvokasta dataa.

Insinöörinä Tolvasta kiinnostaa data ja anlytiikka. Yleensä kaikki se tieto mikä kertoo, toimiiko joku mainos tai kampanja vai ei.

– Sähköisessä maailmassa on helppo tehdä korjausliikkeitä suuntaan tai toiseen.

Siksi Tolvanen kokeilee mielellään erilaisia tapoja saada viesti perille. Hän muun muassa kirjoitti blogitekstin aiheesta ovi- ja ikkunaremonttien hinta. Kun se oli valmis, luki Saario sen läpi hakukoneystävällisyyden näkökulmasta, teki tarvittavat muutokset ja blogi julkaistiin.

– Se on saanut tuhansia klikkauksia ja jos kirjoittaa googleen: ikkunaremontin hinta, nousee blogiteksti ensimmäiseksi. Nämä ovat niitä klikkauksista, joilla tehdääns ekä tuotetta että yritystä tunnetuksi.

Asiakashallinta digitaaliseksi

Piklas panostaa myös digitaaliseen asiakashallintaan ja siinä liidinhallinnalla on merkittävä osa. Kun verkkokauppaan tulee kävijä, pyritään häneltä saamaan yhteystiedot. Sen jälkeen Piklas voi laittaa hänelle kohdennettuja uutiskirjeitä tai sitten kuluttaja siirretään Piklas-kumppaneille, jotka vievät kuluttajan kanssa asian maaliin.

– Me haemme kaikki asiakaskontaktit sähköisesti hakukoneoptimoinnin, hakusanamainonnan, uutiskirjeiden ja markkinoinnin automaation kautta. Saamme kontaktit sellaisiin asiakkaisiin, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita tuotteistamme ja tavoitamme heidät nopeasti.

Nosto: Se, että olemme tehneet Revulonin kanssa yhteistyötä jo vuosia, on tehnyt meistä digitalisaation edelläkävijöitä. Se on meille valtava kilpailuetu.

Kiinnostuitko?

Autamme asiakkaitamme pärjäämään paremmin digitalisoituvassa maailmassa. Ota yhteyttä ja keskustellaan miten voisimme auttaa teitä.

Ota yhteyttä

Asiakkaitamme

29663726_10216453281429604_220486311_n.png29664081_10216453268189273_1623334154_n.pngkattocenter.png29663333_10216453473434404_906237320_n.png29550886_10216453459514056_241267312_n.png29663863_10216453401432604_895907143_n.png29666063_10216453634998443_1026682652_n.png29665714_10216454390817338_784401786_n.png29666157_10216454523180647_210524439_n.png29750283_10216454925550706_1710102263_n.png29852848_10216454355536456_1665239914_n.png29853192_10216454340256074_384617182_n.png29663301_10216454274814438_1756136982_n.png29664262_10216454861229098_1277088994_n.png29666084_10216454505740211_1778494307_n.png29666228_10216454453138896_2131345957_n.png29745311_10216454482779637_2113607517_n.png29855685_10216454621503105_2009675642_n.png29745567_10216454111050344_1563610314_n.png29750889_10216454317135496_1927986897_n.png