Vauvatalo Johannalla on myymälät Espoossa, Tampereella ja Turussa. Verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin ansiosta asiakaskunta on laajentunut kattamaan koko Suomen.

– Pelkkä printtimainonta ei enää saa asiakkaita liikkeelle. Asiakkaat ovat nuoria ja he ovat tottuneet tekemään vertailuja ja ostoksia verkossa. Siksi myös meidän pitää olla siellä mahdollismman monessa paikassa ja näkyvästi, kertoo myyntipäällikkö Juha Ahtiainen Vauvatalo Johannasta.

Nyt lastenvaunuista ja lastentarvikkeista kiinnostuneet löytävät tiensä verkkokauppaan sekä sosiaalisen median kautta että etsiessään tietoa tuotteista Google-haulla.

Digitaaliseen liiketoimintaan siirtymisessä on auttanut Revulon. Lahtelainen yritys on erikoistunut verkkokauppojen toteutukseen ja digitaalisen markkinointiin. Yhteistyö Vauvatalo Johannan ja Revulonin
välillä on kestänyt jo vuosia.

– Arvostan Revulonissa ketteryyttä ja sitä, että apua saa aina, kun sitä tarvitsee. Joskus aikataulu on ollut hyvinkin tiukka, mutta joka kerta se on pitänyt.

Nyt rakenteilla on jo uudempaa tekniikkaa oleva verkkokauppa, josta asiakkaan on entistä sujuvampi tehdä ostoksia mm. mobiiliyställisyyden ja nopean latautuvuuden ansiosta. Seuraavan vaiheen verkkokauppa helpottaa myös Vauvatalo Johannassa tehtävää työtä yksinkertaisemman ylläpidon myötä.

Verkkokauppa on asiakkaan luona

Vauvatalo Johannan nuorekas asiakaskunta käyttää älypuhelimia ja etsii niillä tietoa lastentarvikkeista. Verkkokaupan myötä tuotteisiin voi tutustua vaikka kotona ja myymäläaikojen ulkopuolella. Osa asiakkaista tulee alkukartoituksen jälkeen ostoksille myymälään, osa tekee ostokset suoraan verkosta.

Jotta kauppa käy, asiakkaiden pitää löytää verkkokauppa. Revulonin tekemä hakukoneoptimointi nosti Vauvatalo Johannan Google-hakujen kärkeen suosituimmissa lastentarvikkeissa. Myynti hyppäsi hyvän
hakukoneoptimoinnin avulla pysyvästi uudelle tasolle.

– Verkkokaupassa kävijöiden määrä kasvoi 30 prosentilla, Ahtiainen toteaa tyytyväisenä.

Markkinointi sosiaalisessa mediassa tuo asiakkaita

Digitaalisesta ympäristöstä verkkokauppoineen on tullut olennainen osa yritystä. Siihen kuuluu myös aktiivinen näkyminen sosiaalisen median kanavissa. Nykyisin Revulon tekee Vauvatalo Johannalle markkinointia myös Facebookissa ja Instagramissa.

– Ensimmäisen sosiaalisen median kampanjamme Revulon loi neljän päivän varoitusajalla. Se oli onnistunut kokemus ja yhteistyömme sosiaalisen median puolella on jatkunut siitä lähtien.

Juha Ahtiainen on tyytyväinen siihen, että yritys saa verkkokaupan ja digitaalisen markkinoinnin palvelut samalta kumppanilta. Sosiaalisen median kampanjoita on ympäri vuoden, joten tekemistä riittää.

– Asiakkaan näkökulmasta on iso etu, että palvelut saa samalta kumppanilta. Revulon tuntee niin tuotteemme, asiakkaamme kuin palvelujemme teknisen toteutuksen, joten tekeminen sujuu mutkattomasti
ja ripeästi.

Lisätietoja verkkokaupoista ja digitaalisesta markkinoinnista:

Jukka Saario / Revulon
p. 040 702 4922
 

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä. Yhdessä suunnittelemme ja toteutamme juuri sinun yrityksesi tarpeisiin parhaiten soveltuvan kokonaispalvelupaketin.

Ota yhteyttä

Asiakkaitamme

29663726_10216453281429604_220486311_n.png29664081_10216453268189273_1623334154_n.pngkattocenter.png29663333_10216453473434404_906237320_n.png29550886_10216453459514056_241267312_n.png29663863_10216453401432604_895907143_n.png29666063_10216453634998443_1026682652_n.png29665714_10216454390817338_784401786_n.png29666157_10216454523180647_210524439_n.png29750283_10216454925550706_1710102263_n.png29852848_10216454355536456_1665239914_n.png29853192_10216454340256074_384617182_n.png29663301_10216454274814438_1756136982_n.png29664262_10216454861229098_1277088994_n.png29666084_10216454505740211_1778494307_n.png29666228_10216454453138896_2131345957_n.png29745311_10216454482779637_2113607517_n.png29855685_10216454621503105_2009675642_n.png29745567_10216454111050344_1563610314_n.png29750889_10216454317135496_1927986897_n.png